Apsukka

Aika

Aika.
Persoonaton, sanaton.
muodoton, kohtuuton.
Metalliset rattaat kellon viisareja vierittää. Tikitys äänen tälle näkymättömälle voimalle antaa.

Aika.
Lohduttaja, parantaja.
Rikollinen ilman rangaistusta.
Seuralainen, joka istuu yksinäisen viereen.
Antaa kuolevaisen käyttää itseään, ei kuitenkaan menetä mitään.

Aika.
Pieni hetki, yksityiskohta.
Ajanjakso, vuosituhat.
Sen helmassa kyyneleet kastelevat poskia,
Samalla saa tähtisumu alkunsa jossakin kaukana.

Aika.
Ihmismielen teoria, kysymys kiehtova.
Kaiken nähnyt, kaiken kokeva.
Antaa nähdä itsensä kaikessa materiassa, väreissä ja valoissa.
Sallii väliaikaisen vuokrata itseään, olemassa ei kuitenkaan ole sopimusta pitävää.

12.03.2018 13:52

Näytä kommentit (0)

Rajallinen hiljaisuus

Jossakin yön pimeässä kuulostelen tyhjää ilmaa minun ja muun maailman välillä. Tiedän, että tuolla jossakin tapahtuu paljon, mutta nyt on kaikki hiljaa. Rajallisuuteni ei kerro koko tarinaa, vain ainoastaan kuiskii siitä, minkä voin käsittää.

Kuuntelen ja kuuntelen, voin kuulla sähinän heikon, kehnon seuralaisen. Korvani soittavat taas samaa sointua uudelleen, se tuttu hiljaisuus, jonka tunnen.

Niin, hiljaisuus ilman oikeaa hiljaisuutta. Vain se minkä voin käsittää rajallisuudellani.
Aistiharha, joka on todellisuuteni osa. Universumini taustakaiku, ilman loppua tai alkua.

03.11.2017 14:27

Näytä kommentit (0)

Kofeiiniunelma

Kahvin rusehtavassa lämmössä mieleni aamuisen utuinen lepää. Sen rauhoittava hurmo aisteissani elää. Käy se tanssien pitkin sieluni maisemaa.

Sen pinnasta väreilee huuru nouseva yhtymään ilmaan. Kuinka voikaan yksinkertaisuus olla niin merkittävää, niin hetkellisen miellyttävää? Makuna sen kirjo ei värikäs lie, kuvailtuna sen näkymät maanläheisyyteen vie.

Liittävi se yhteen ajatuksen jos toisenkin, yhdistää sykkivät puheet luovastikin. Kas voit tarttua taas kupilliseen unelmaa, arjen tuiki tavallista rakentajaa.

01.11.2017 20:47

Näytä kommentit (0)

Ihmismieli

Sitä joskus miettii, onko matka tää pelkkää turhuutta, palapeliä ilman ulottuvuutta.
Metsässä ajatusten kaatuu puu, unohdettuna lahoaa, hedelmättömäksi muuttuu.

Kuiskaus mielen hämärässä lainehtii, päivänvaloa jos se näkisi niin. Kai se on tummaan kohtuunsa tuomittu kuolemaan, niin kuin sen aiemmat sisaret ja veljet kävivät unholaan. Turvassa kasvoivat ja niitä ruokittiin, luojansa kuitenkin tuomitsi pienoisensa aborttiin.

Ei ylpeyden lähteissä kylpenyt toimistaan, vaan suolainen katkeruus virtasi ulos hänen värittömistä ikkunoistaan. Suruvirsejä toisti itselleen hän heitä haudatessaan, kuolleiksi syntyneitä ideoitaan. Ylösnousemusta ne koskaan tulisivatko kokemaankaan? Kävisivät muuttamaan maailmaa.

01.11.2017 20:27

Näytä kommentit (0)


Sivu 1 / 1