Loddi

Ankeiden vuosien kuvat

Ankeina vuosina rautaa pelkistyi verkkokalvoille. Niiden vuosien kuvat esittivät pelkkää rikkiä tai rullakkoja, pakkasessa savuttavia kylmälaitteita, ilottomia hirviöitä ja hymyn välttelyä, ajatteluun tarttunutta kankeutta. Ankeista vuosista ei ole mitään hyötyä ja ajankuvista vielä vähemmän, mutta niihin on hitsattu koko menneisyys ja tulevaisuus. Siksi se on niin raskas. Kuinka hennot kätesi jaksaisivatkaan niitä nostaa?

Ankeiden vuosien kuvat, niitä vanhemmat paremman lähihistorian kuvat ja tätä edeltäneet nostalgiat murtuvat ajan aaltoina jossain salaisen aavekovalevyn magneettinauhalla, missä on yhä lämmin päivä merenrannalla tai kekseliäs auringon ja usvan mustavalkoinen kontrapositio.

Muistikuvat katoavat nopeasti, me kuolemme hitaasti ja kuvat ovat seuraaville arvoituksia kuin avannot.

18.11.2017 22:15

Näytä kommentit (0)

(Nimetön runo)

Silinterihatussani on vain teelusikallinen antimateriaa ja hitusen onnea.

Matkalle minulle suositeltiin legendaarista
VW 1.9 dieselmoottoria: ”kun auto ympäriltä hajoaa, sen voi laittaa vaikka veneeseen”.
Tai avaruusalukseen.

Mutta olenkin seudulta, jossa ruosteelta maistuva kaivovesi värjää astiat, autojen raatoja, yksinäisiä koiria ja omenapuita kasvaa kylmillä pihoilla, alkaliparistoja kivenkolossa.

”Lähellä valonnopeutta kuljettaessa ajan kuluminen hidastuu.”

Jos kosketettuani kättäsi katseemme kohtaavat, olemme samassa inertiaalikoordinaatistossa.

Ja ”kaikki inertiaalikoordinaatistot ovat keskenään ekvivalentteja ja voivat liikkua suhteessa toisiinsa..”.

Ja jossain missä on vuoria ja jaloja lehtipuita lasketaan aikaa ja etäisyyksiä tähän tulevaisuuteen, joka roikkuu olemassaolosta matemaattisen hennosti - kuten puun lehdet tai rekonstruoitavat tähtikartat.

18.10.2017 10:23

Näytä kommentit (0)

Mahdollisuuksien dialektiikkaa

Kääntyilijät jäljittelevät täydellisyyttä. Jos eivät monet muuta, niin täydellistä ympyrää. Työmaan numeroidut nosturit kääntyvät laskettujen kaarien mukaan. Ei niille ole annettu muita mahdollisuuksia, kuten ei kellojen viisareille rakennusmiesten hikisillä ranteilla. Myös atomikelloilla on hyvin vähän mahdollisuuksia. Samoin palavilla nesteillä, fuusioreaktiolla sekä massan ympärille kaareutuvalla aika-avaruudella. Jos lihaa on pakko syödä, voin valita marketista kuitenkin kanaa. Kuulemma se ei edistä yhtä nopeasti ilmastonmuutosta, vaikka kanat kärsivät suurissa kanaloissa. Mutta rääkätäänhän välillä minuakin joskus henkisesti ainakin, ja tarvitsen rasvaa, proteiinia ja hivenaineita. Muuttaako korkeampi tietoisuuden taso kärsimyksen määrittelyä? Kysyn asiasta filosofilta näyttävältä henkilöltä. Hän sanoo, ettei tapauksessa sillä ole oikeastaan merkitystä vaan syillä, joiden vuoksi kärsimystä pitäisi yleensä välttää (niin kanan kuin ihmisen). Hän kertoo myös, että mahdollisuuden nimeäminen lopettaa enemmän mahdollisuuksia kuin avaa, ja lisää: ”Mitä muutakaan rationaalisesti ajatteleva voisi kuin miettiä tuota”. Kassalla joku pyytää pakasteille pientä pussia ja myyjä leikkaa siihen hopeisella kakkulapiolla palan viimeisestä jäävuoresta, johon laiva tai ryhävalas voisi törmätä. Työn tauottua tyhjät nosturit kiertävät vielä avaruudessa elliptisiä ratoja, mutta ei tuuli tai lintu tee niihin pesää. Pimeässä niiden kärkiin syttyy punaisia ja keltaisia valoja, ruosteesta kitisevistä vaijereista riippuu viimeinen yön toive.

21.09.2017 22:25

Näytä kommentit (0)

Lasihenkilöitä

Tuuli korkealla koivujen latvoissa
tuo mieleen kesämekkosi
korkea-arvoisempi nainen

halusit kenkääsi suudeltavan ja laitoit juoksemaan rakennuksen ympäri telamiinoja keuhkojeni pohjissa

Kuin jättimäiseen peilikaappiin joka heijastaa hymysi takaisin olit ehkä rakastunut enemmän maailmaan ja siihen miten virta kuljettaa lastuja mereen

millaisiin symmetriaryhmiin tinasotilaat voi asetella ja miten ryhmiä voi kiertää keskenään ja toistensa ympäri ja kuinka ajaa taas satunaisuuteen.

Ei sinua kukaan vihannut tai edes suvainnut olla rakastamatta.

Eivätkä tinasotilaat voisi käsittää tilannetta nyt kun virheetön lasinukke on tipahtanut,
pirstoutunut sirpaleiksi kivilattialle
Vai paiskasitko sen tarkoituksella eteeni?

Että näkisin kuka oikeasti olet. Tai näkisit sen itse. Ja miljoonat peilit.

Mietin vain kumpaa sattuu enemmän kiiltävien, terävien palasten päällä, samojen joista oli vielä hetki sitten heijastunut ristiriidaton maailma.

21.09.2017 22:09

Näytä kommentit (1)

tämä runosai pohtimaan. tuntuu myös, että ymmärsin tarinan, vaikken sanallisesti osaakkaan sitä kuvailla. hieno runo
Kommentoija: Hymyileväsydän
2017-10-01 04:53:10

Tilastollista harhaa pahempi

Sanojen tarkoitus on valaista, mutta joskus puhe tuottaa pimeyttä. Rakkausrunon kohde ei taitu runoon, ei edes miljardiin riviin. Kohde elää niin enemmän kuin kirjaimensa.

Romanttinen runo on dialektiikan yksinäinen notko, ääriasentoon jumittunut synkkä vaaka tai päättymätön rekursio, tiimalasista ulos pulppuava hiekka, funktioltaan karannut derivaatan nollapiste. Se on kaaosta tuottava kauhea soitin jota kuljetellaan ympäriinsä. Se ei tuota tai kuluta mitään mutta on silti olemassa. Ilman lihaa ja verta se kulkee kutsumattomana vieraana toisten typografisten aaveiden juhlissa.

Täydellinen rakkausruno on kuin aukoton teoria, jota ei voi testata kokeellisesti, johtaa muista lauseista tai päätellä oikeaksi tai vääräksi. Tilastollista harhaa asteen verran pahempi.

05.06.2017 14:38

Näytä kommentit (0)


Sivu 1 / 2
Seuraava sivu