<<11.09.2019 kirjoitetut runot>>

Ei kuulu mitään

Kävelen kotiin kapeaa polkua pitkin,
väistelen oksia ja katselen sammaloituneiden kivien rykelmää.

Kehoni rajat hämärtyvät, nousen lentoon
syksyn kellertävien lehtien varistessa koivikoista.

Elämä on tasaista, pientä ja mitätöntä.
Hymyilen, vaikka itkettää, mitä sitä
murhetta toisille jakamaan.

Ei minulle mitään kuulu,
eikä näy.

11.09.2019 18:55
Lapinäijä