<<12.07.2019 kirjoitetut runot>>

Addiktio

Ripottelen vapaan kanan munalle suolaa ja pidän seuraa älypuhelimelleni.

Seikkailen sivustoilla ja syön sahramilla maustettua riisiä.

En ole yksinäinen, koska otan puhelimen viereeni nukkumaan.

12.07.2019 10:48
Lapinäijä

Unelmia

Pyyhin nihkeällä rätillä leivän
muruja keittiön pöydältä.

Olen kalpea haamu heinäkuun koleudessa.

Haaveilen pätevästä B-lausunnosta, joka tekisi minusta vapaan muuttamaan Aberdeeniin juomaan halpaa viskiä.

Palaisin kohmelossa takaisin ja ryhtyisin kokopäiväiseksi pullojen kerääjäksi.

Säästäisin rahaa tanskalaiseen pyörään, jolla polkisin leuka pystyssä Porvooseen.


12.07.2019 10:15
Lapinäijä

Elämä kulkee vauhdilla

Nähnyt näkevä on,
viivat piirtyneenä verkkokalvon pohjaan.

Kuvajaiset kallon taakse, muistoiksi poltettuna.

Viipyilee ajatus lumipeitteisissä lakeuksissa,
kauneudessa sen.

Virtaavat vedet kosken voimassa,
pärskeet sen tuntea ihollaan.

Kuuleva kuulee tuulien huminat.

Ärjyvät vaahtopäät,
myrskyt vallattomat,
kostean ruohon tuoksu,
nenään muistoksi taottu.

Ihminen kiireinen.

Havaitse ei elämää ympärillään.

Laukalla ohitse kaikki kiitää aika kadottanut merkityksensä.

Kun aika mennä on,
edessä tyhjyys,
aikaa rajattomasti.

12.07.2019 08:57
Raimo S

Armahtavat muistot

Mielemme muisti armahtava meidät.

Ikävyys ja murhe unhoittuu,
ajan vieriessä kohti huomista.

Ilo ja ihanat muistot säilyvät.

Repussamme sivutaskuun pakattuna,
läpi elämän.

12.07.2019 08:56
Raimo S

Rakkauden alku

Käsi puristuneena käteeni ja hellä katse.

Sanaton viesti toisillemme.

Rakastan sinua.

12.07.2019 08:55
Raimo S

Päivä hiipuen päättyy

Sinisen lakeuden mystinen hohde.

Lumikentistä kimmoten.

Painautuen vasten silmiä.

Auringon jo laskettua,
itsensä lepoon.

Yö tulee peitoksi päällemme.

12.07.2019 08:54
Raimo S

Ajatus roihuaa

Vapaana liitävä ajatus,
sitä kahlita ei voi kaltereiden taakse.

Voimamme ehtymätön lähde pulppuaa,
kiinni meissä aina on.

Silmien takaa roihuaa tuli,
mutta se ei polta meitä.

Liekit piirtävät polttavia sanoja paperille,
joita tulikouralla kiinni otan.

Monta sulanutta kynää taakseni jättänyt.

12.07.2019 08:53
Raimo S

Sanat musiikkina soi

Kiinni ei mieleni ole,
simpukkana kuorta pitäen.

Elon arkea astellen.

Ajatusten vanki en lie,
niitä lennokkaasti rakettina kohti taivaita lennättelen.

Toivossa eläisin että joku niitä lukisi, nauttisi sanoista.

Runon mitta taitaa pätkänä olla,
mutta ei se heiluta ei ota tuuli.

Liekö sitä myrskykään kaataisi,
tukevasti sanojeni takana seison.

Nautintona hekumoiden kirjoitelmiani kyhäilen.

Sanojen sinfonia sisälläni värisee,
etsien reittiä ulos sisältäin.

Avaraan maailmaan.

12.07.2019 08:52
Raimo S