<<12.04.2019 kirjoitetut runot>>

Tuhkaa

Istuin taas viisaan mummon ruskealla sohvalla, jolla oli minulle tuntematon määrä väriseviä sieluja vuodattanut murheensa, huolensa, ilonsa ja onnensa.

Maalalin pitkillä pensselin vedoilla elämääni menneisyydestä tulevaisuuteen pysähtymättä lainkaan tähän hetkeen.

Vanha mummo ennusti, että koen elämässä vielä onnellisia yllätyksiä eikä siihen mene edes kauan.

Epäilin mummoa ja totesin olevani vain yksi halko liiterissä, joka aikansa kuivuttuaan heitetään saunan pesään tai leivin uuniin lämmikkeeksi.

Tulevaisuuteni on palaa tuhkaksi, joka heitetään kevät hangille kuolemaan.

Viisas mummo huolestui, kaivoi piipun nysänsä esiliinansa taskusta ja työnsi hampaattomaan suuhunsa.

Tarjosin tulta puruille ja ehdotin uutta tapaamista jo viiden päivän päästä.

Mummo nyökkäsi ja kirjoitti kosmoskynällä käsivarteeni:17.4.19 klo 18.

12.04.2019 19:29
Lapinäijä

Auringon säteitä

Valoa tuikkii ovenraoista
säteilee oven ja karmin välistä
sitä tulee joka reunalta
myös avaimen reiästä
kun liikun oikeaan paikkaan
se häikäisee
kirkkaana valo paistaa silmiin

Tämä huone on pimeän puolella
oven takana on
se kirkas huone
jonka suurista ikkunoista tulvii
auringon paistetta
se huone on auringon puolella
minä olen pimeän puolella

Kirkkautta tulee
valo niin ilahduttaa minua
olen kaivannut
odottanut
suuren ikäväni keskelle
pimeyteeni
murheeseen jälleen valoa

Nyt en halua siirtyä pois
katselen tuon valon kirkkautta
nautin
viivyn tässä mihin oven pienestä
reiästä tulee kirkas valon säde
tämä on kaunis hetki
odotuksen täyttymys

Tiedän että kohta avaan oven
ja annan auringon suuren loisteen
tulvia tänne
tähän pimeän puolen huoneeseen
synkeyteeni
nyt nautin
viivytän oven avaamista

Tämä hetki muistuttaa minua
siitä hetkestä kauan sitten
kun pimeään sydämeeni paistoi
taivaan kirkkaus
Jeesuksen armon valo
se suurin valkeus
jota koen pimeinäkin hetkinä

12.04.2019 15:16
Elia

Oma napa

Vaivat tuovat vaihtelua.

Jomottavaa ristiselkää hoidan aurinkotervehdyksin,
kipeään olkapäähän auttaa kylmä.

Kipeään kantapäähän auttaa terapiapallon pyörittely ja pahaan mieleen päiväunet.

Kutisevaan päänahkaan hieron oliiviöljyä ja mustapäitä hoyrytän saunan lauteilla.

Säässä kuin säässä teen laiskoja lenkkejä oman napani ympärillä.

12.04.2019 12:29
Lapinäijä