<<07.10.2018 kirjoitetut runot>>

Kalman känsäiset kourat

Syksyn syvät vedet tummuvat,
kutsuvat sukeltamaan pohjaan saakka,
koskettamaan hiekkaa, kiviä ja uppotukkeja.

Kuolema soutaa joen pintaa pitkin vedoin,
kalman känsäisillä kourilla riuhtoo.
Ruuheen on pinottu alastomia ruumiita,
matkalla jokisaaren kalmistoon

Jokisaaressa ruska kuolee.
Lehdet tummuu ja heinä lakoaa.
Krapulainen kappalainen siunaa
kalmot joukkohautaan.
Kuolemasta huumaantunut Perkele
heittää pää hiessä hiekkaa päälle.

Kaadan pannukahvia peltimukiin ja
istun kylmälle kivelle.
Kyyneleet valuvat poskeani pitkin,
tippuvat kuin veripisarat kumisaappailleni.

Olen surullinen, koska sieluni sisältö
on pahaa kuin kehnosti tislattu pontikka.

Kohennan tulta nuotiolla ja
sytytän piippuni palamaan.

Alkaa sataa tihuttamaan harmaalta
taivaalta lokakuun päivän hämärtyessä.

Onneksi kaamos lähestyy ja voin
piiloutua pimeään,
sieluni tilaa tutkimaan.

07.10.2018 11:17
Lapinäijä