<<13.04.2018 kirjoitetut runot>>

Himossa roikkuen

Himo roikkuen pilvenreunan alla,
pitkillä kynsillä,
pitäen taivaanhattarasta kiinni.

Tunteiden tuskassa kieriskellen.

Tunteiden meri käy ylitse,
hukuttaa se himottoman.

Rakkauden polte kuvetta kuumentaen,
liekkinä lepattaen,
valaisten.

Veri kuumana kohisten vartalossa, rakastuneen.

Kostuneilla silmillä,
katson sumuharson takaa rakastaan.

Kaipauksen tuli polttaa sormia, varomattomia.

Ote luja pitää rakkaan lähellä,
Siinä vierellä hän kipunoita lennättäen, kohti taivaita.

Käsi kouristuneena hamuaa onnen hehkuvia kekäleitä

Hehku tunteiden, välillä hiipuu,
vaan pienellä puhalluksella.

Se roihahtaa taas.

Loimottaa se kuumempana kuin koskaan.

Suurentuen maailman yli lentäväksi paloksi.

13.04.2018 09:12
Raimo S

Hetki

Hetki elämässä

Elon rauhaisuus,
ihanuus, pettävä alusta.

Pohja hyllyvä heittelee meitä,
pettävää harhaa nykyisyyden.

Hetki pienoinen,
kaiken muuttaa voi.

Elämänlanka,
ohut ja heiveröinen,
kannattelee ihmispolon.

Tulee kohtalo kohti,
kiinni ottaa, musertaa.

Lyö kämmenellä,
sattuu.

Kipu säteilee.

Aika muuttaa kaiken,
mieli unohtaa ihanasti,
siloittaa.

Kultaa muistot.

Kunnes taas kohtalo heilahtaa.

Muistuu mieleen,
kokemukset nuo.

Kirvelevät tunnot,
kivuliaat tilanteet,
satuttavat.

Menneisyyden,
ympyrä kietoutuu,
tulevaisuuteen.

Kaikki alkaa,
taas uudelleen.

13.04.2018 09:10
Raimo S

Armoton

Kirjainta taivutan.

Sanan käännän kuin haluan,
taivutan sen solmuun.

Riimittelen tai en.

Rikon lauseen.

Silmissäni loistaa aurinko,
luovuus

Kuuma se on,
polttaa reijän taivaan kanteen.

Sieluni palo voimakas on.

Kuumempi kuin taivaankappale,
hohtavan kirkas.

Aurinko.

Voiko katseeni tuhota kaiken,
tiedä en.

Kukaan kurkistanut ei ole,
syvälle minuun.

Nähnyt sinne,
missä minuus.

Piilossa pidän sieluain.

Kivipaaden, raskaan alle,
olen säilönyt sen.

Ikuisiksi ajoiksi piiloon,
tiedä en.

Ehkä joskus.

Avaudun.

13.04.2018 09:05
Raimo S

Aamulla

Yön tummuus,
vaihtuu utuiseen hämärään.

Taivaanrannassa pilkottaa,
valoa oranssia.

Aamun sarastus hiipii hiljalleen,
kuin varkain se tavoittaa,
puiden latvat.

Säteet valaisee,
rungot vaalean koivun.

Hetki hetkeltä,
hämäryys loittonee.

Pakenee loikkien,
karkuun.

Valo tunkeutuu kaikkialle.

Hohtaa kirkkautta,
valkoinen lumipeite.

Koski vielä vapaana,
jää ei ole sitä kahlinnut.

Pärskeet sen, rakentaneet,
kuurapinnan, oksille puiden.

Satumainen näkymä hellii,
väsyneitä silmiä.

Välillä sattuu,
niin korea on näkymä.

Hohtavan kirkkauden.

Elvyttävä voima iskeytyy,
tuhansina voltteina
läpi kehon.

13.04.2018 09:02
Raimo S