<<12.03.2018 kirjoitetut runot>>

Aika

Aika.
Persoonaton, sanaton.
muodoton, kohtuuton.
Metalliset rattaat kellon viisareja vierittää. Tikitys äänen tälle näkymättömälle voimalle antaa.

Aika.
Lohduttaja, parantaja.
Rikollinen ilman rangaistusta.
Seuralainen, joka istuu yksinäisen viereen.
Antaa kuolevaisen käyttää itseään, ei kuitenkaan menetä mitään.

Aika.
Pieni hetki, yksityiskohta.
Ajanjakso, vuosituhat.
Sen helmassa kyyneleet kastelevat poskia,
Samalla saa tähtisumu alkunsa jossakin kaukana.

Aika.
Ihmismielen teoria, kysymys kiehtova.
Kaiken nähnyt, kaiken kokeva.
Antaa nähdä itsensä kaikessa materiassa, väreissä ja valoissa.
Sallii väliaikaisen vuokrata itseään, olemassa ei kuitenkaan ole sopimusta pitävää.

12.03.2018 13:52
Apsukka